Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla.

Sunnuntaina viettävät kaikki seurakunnat jumalanpalvelusta. Kristityille sunnuntai on ”ensimmäinen päivä”, ”ylösnousemuksen päivä” ja ”Herran päivä”. Se muistuttaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelusta, jossa vietetään ehtoollista, kutsutaan messuksi. Suurin osa Inkoon seurakunnan jumalanpalveluksista on messuja. Vietämme kuitenkin jumalanpalveluksia monilla eri tavoin. Järjestämme esimerkiksi jumalanpalveluksia lapsille ja nuorille. Silloin jumalanpalvelus on yleensä vähän lyhyempi ja vapaampi muodoltaan. Vietämme messua myös rakkauden aterian muodossa joitakin kertoja vuodessa.

Erityisjumalanpalveluksiin kuuluvat myös musiikkimessu, jonka järjestämme yhdessä kamarimusiikkifestivaali Meri ja musiikki- tapahtuman kanssa. Saaristolaismessu pidetään ulkona Stora Fagerössä ja ”Villihanhien lento” on kelttiläisen kirkon innoittama messu Iona-yhteisön innoittamana. Lisäksi järjestämme iltakirkkoja ja hartaushetkiä myös arkisin. Seuraa ilmoittelua! Katso myös: https://www.inkoonseurakunta.fi/tapahtumat

Inkoon kirkon holvi

Ota yhteyttä

 

Tom Sjöblom
Kirkkoherra



040 485 1045
Fax: (09) 296 1212
Bollstantie 2 A, 10210 Inkoo